15. toukokuunta 2013 Lisää kommentti

Vielä vuosi sitten ajatus television katselusta Suomessa masensi. Sisältö ei ollut mitenkään järjettömän hyvää ja siitä joutui maksamaan moneen kertaan.

Ensimmäisenä mieleen tulee tietysti itse TV-laitteen hinta, sekä perässä armotta seuraava TV-lupamaksu. Kun vihdoin saa kuvan ruudulle, useimmilla kanavilla pyörii jo valmiiksi mainoskatko. Jos sen satuit missaamaan, älä huoli, se kyllä uusitaan viimeistään 10 minuutin kuluttua.

Positiivisena yksityiskohtana on toki mainittava SuomiTV:n korvannut FOX, jonka valikoimasta löytyy yllättävän mielenkiintoista ohjelmaa, sekä tietysti The Walking Dead.

Ei hätää, lisää materiaalia saa tietysti maksukanavilta. Kukapa ei haluaisi maksaa kymmeniä euroja kuukaudessa kanavapaketista, josta sinua kiinnostaa vain puolet.

Päälle heitetään yleensä vielä korttimaksu kerrottuna katselulaitteidesi määrällä, unohtamatta itse kortinlukijan hintaa. Kaikki paketit eivät edes ole tarjolla kuin joko antenni- tai kaapelitalouksiin.

Räntäsadetta uhmaava sohvaperuna voi luonnollisesti käväistä videovuokraamossa. Omasta mielestäni useamman euron maksaminen vuorokauden lainasta on melko paljon, sillä samaan hintaan saattaa vanhemman leffan saada omakseenkin. Loppuun kuluneet levyt eivät aina edes toimi kunnolla.

Netflix

Sitten kävi hassusti. Loppuvuodesta 2012 Suomeen rantautui Netflix, eli netin yli käytettävä videovuokrapalvelu. Perehdytäänpäs lisää.

Suomen perinteisemmät TV-toimijat suhtautuivat tulokkaaseen skeptisesti, jopa tietämättömästi. Netflixiä ei koettu minkäänlaisena uhkana ja sen jopa virheellisesti luultiin toimivan vain nettiselaimella.

Kyseessä ei kuitenkaan ole selkä kyyryssä läppäriltä tapitettava lelu, vaan täysiverinen maksukanava.

Palvelun käyttöä ei ole rajoitettu korteilla, katselukerroilla tai laitenirsoiluilla. Kiinteällä 8 euron kuukausimaksulla voi koko ohjelmatarjontaa tuijottaa niin paljon kuin persus kestää kaikissa vempeleissä mitkä vain suinkin sitä tukevat.

Tilaaminen ja tuetut laitteet

Viiden minuutin tutkimuksella löysin taloudestamme ainakin 7 Netflixiä hienosti pyörittävää laitetta:

  • 2 tietokonetta
  • 2 kännykkää
  • 1 tablettikone
  • 1 TV Xbox-pelikonsolin kautta
  • 1 Smart-TV

Virallisesti palvelua voi käyttää samanaikaisesti vain yhdellä laitteella, mutta käytännössä kahden eri ohjelman katselu kahdelta eri laitteelta onnistuu ongelmitta. Jos perheen kulttuurimaku ei siis kohtaa, ei hätää.

Rekisteröityminen onnistui parissa minuutissa Facebook-tunnuksien avulla (ilmankin tietysti onnistuu) ja palvelu on heti käyttövalmis. Ei tarvitse odotella postitettavia katselukortteja tai sopimuksia. Irtisanoutuminenkin onnistuu koska tahansa.

Vaikka tietokone- ja mobiilikäyttäjiäkin varmasti löytyy, keskitytään nyt itse TV-versioon, koska sehän ne perinteiset palveluntarjoajat ensisijaisesti haastaa.

Kakkostelevisiomme ei itsessään sisällä nettiliitäntää, joten Netflix ei siinä suoraan toimi. Ongelma on kuitenkin kierrettävissä parissa minuutissa asentamalla pelikonsoliin lisäsovellus. Smart-TV:ssä palvelu pyörii suoraan paketista ilman lisälaitteitakin.

Tadaa: sohvan pohjalta käsin oli nyt käytettävissä Netflixin koko tarjonta.

Ohjelmatarjonta

Myönnetään, valikoima ei ainakaan vielä ole musertava, eikä joukossa ole hirveästi uutta materiaalia.

Materiaali on kuitenkin hyvää, eikä sen katselua häiritse minkäänlaiset mainokset.

Vaikka kohtuullisen paljon on tullut ruutua tuijotettua aikojen saatossa, löysin silti nopeasti testiohjelmia. Sittemmin olenkin jäänyt koukkuun Doctor Who -sarjaan ja muutama leffakin on pyörähtänyt hetken mielijohteesta.

Parasta Netflixissä on ”Mulle heti nyt!” -asenne. Katsottavaa löytyy heti, vaikka iltapala olisi jo lautasella odottamassa, eikä leffailtaa tarvitse suunnitella minuuttiakaan etukäteen.

Jos ohjelma on jäänyt aikaisemmin kesken, voi sen katselua jatkaa automaattisesti miltä tahansa toiselta laitteelta. Ei katselukorttien tai DVD-levyjen siirtelyä.

Ohjelmien luokittelu aiheuttaa ristiriitaisia fiiliksiä. Periaatteessa tarjonta on hyvin esillä, mutta välillä onkin hankalaa erottaa sarjoja ja elokuvia toisistaan. Kategoriat eivät myöskään tunnu olevan samoja joka laitteessa.

Oman ja kavereiden katseluhistorian perusteella palvelu ehdottaa lisää katseltavaa, mikä onkin kiva ominaisuus. Valitettavasti kirjanmerkkejä ei ilmeisesti ole mahdollista lisätä.

Kuvanlaatu

Netflix skaalaa kuvanlaatua käyttäjän laitteen ja nettiyhteyden nopeuden mukaan. Käytännössä kuva näytti hyvältä niin telkkarissa, tietokoneella kuin mobiililaitteissakin.

Joissakin ohjelmissa oli havaittavissa pientä tukkoisuutta tummissa väreissä, mutta kyse saattoi olla enimmäkseen vanhan TV-sarjan alkuperäislaadusta. Yleensä kuva terävöityi muutamassa sekunnissa parhaaseen mahdolliseen laatuun.

Palvelu suosittelee nettiyhteyden miniminopeudeksi 0,5-megaista laajakaistaa, joka on jo todella kohtuullinen vaatimus. Ainakaan allekirjoittanut ei ole huomannut mitään pätkimistä, vaikka katselua on testattu Welhon 110-megasen kaapelimodeemin lisäksi myös tablettikoneen 3G-yhteydellä. Myös langattoman lähiverkon yli katselu toimi moitteetta.

Yhteenveto

Netflix on oikein mukava palvelu.

Jos saatavilla olisi hieman enemmän pikkudokkareita ja nykyisen TV-sarjatarjonnan uusia jaksoja, olisin helposti valmis maksamaan 2-3-kertaisen kuukausimaksun.

Nykyisellään katsottavaa riittää varmasti pitkäksi aikaa, mutta pitkällä aikavälillä kiinnostus riippuu siitä, millä tahdilla materiaalia lisätään. Onneksi irtisanomisaikaa ei ole, joten eipä asiaa tarvitse murehtiakaan.

Suomalaista sisältöä on toistaiseksi tarjolla vain kourallinen, mutta sekin osa-alue varmasti paranee ajan kanssa. Suomenkieliset tekstitykset ovat sentään olleet saatavilla kaikkeen mitä olen tähän mennessä vilkaissut ja osa on jopa suomeksi puhuttu.

Jos kotoa löytyy uudenkarhea TV, vanhempi TV pelikonsolilla tai edes tietokone, kannattaa Netflixiä ehdottomasti kokeilla. Palvelu käynnistuu kuukauden ilmaisella pätkällä.

http://www.netflix.fi






Kommentoi juttua

Tommi Honkala
Tietojenkäsittelyn tradenomi ja yrittäjä Helsingistä


Taikasanat:
Käytettävyys, Yrittäjyys, Markkinointi, WWW, Bloggaus